MAYDAY CLUB PRESENTS SIRENS OF METAL
Mayday Club jatkuu kun Metallin seireenit saapuvat Tehdassali Rockbaariin 8.2.2025 kolmen bändin voimin. Segmentia Seinäjoelta, Memoira Porista ja Egres Helsingistä soittavat kaikki saman illan aikana. Tule ja hurmaannu Metallin Seireenien kutsusta.
Segmentia
Pop metal -bändi Segmentia kutoo musiikkiinsa tarttuvia melodioita ja orkestraatioita, rakentaen metallin ja pop-elektrovaikutteiden perustuksille.
Segmentian musiikki kertoo tarinoita yksilöiden todellisesta elämästä ja ajatuksista. Luonnonvoimien, arvoituksellisen ja melankolisen pohjoisen sekä maailman tutkimattomien ulottuvuuksien inspiroima musiikki kätkee sisäänsä mysteerin, ihmettelyn ja tietoisuuden tunteen.
Basso – Stefan Laine
Kitara – Manu Lenkkeri
Rummut – Jere Luokkamäki
Laulu – Kansana
Memoira
Memoira on vuonna 2007 perustettu, sinfonista ja melodista metallia soittava bändi Suomesta. Isosta,
tunnelmallisesta ja eeppisestä äänimaailmastaan tuttu Memoira, yhdistelee voimakasta melodista metallia ja sinfonisia, eteerisiä orkestraatioita yhdeksi jatkuvaksi tarinankerronnan virraksi.
Uudistunut kokoonpano on myös tuonut bändin lavaesiintymiseen ja ilmeeseen aivan uutta energiaa, joka
on jo huomattu fanien keskuudessa.
Krista Astrid Schröter – Laulu
Lassi Nuolivaara – Koskettimet & Piano
Serdar Ilter – Kitarat
Niko Laaksonen – Basso
Kimmo Puhakka – Rummut
Egres
EGRES soittaa elokuvallista, progressiivista metallia. Kappaleille tyypillistä ovat omalaatuiset, mahtipontiset rakenteet, jyhkeä orkestraatio ja instrumenttien välinen vuoropuhelu. Sävellykset kumpuavat intuitiosta ja hakevat inspiraatiota muun muassa kuuluisilta elokuvasäveltäjiltä.
EGRES syntyi kahden ystävän kokeellisena projektina, joka kasvoikin kokonaiseksi kuuden jäsenen bändiksi. Debyyttialbumi Introspection julkaistiin kesällä 2022 ja single Higher Beings reilua vuotta myöhemmin. Uusin teos Retrieval tutkii ihmisen muistamisen prosessia ja muistojen haavoittuvuutta ja kuvittaa tätä musiikkivideolla, joka on bändin ensimmäinen.
Hanna Lahtinen – laulu
Tristan Lumme – piano, koskettimet, taustalaulu
Vilma Peltokangas – sello
Juuso Tolonen – kitara, taustalaulu
Tommi Nissinen – rummut
Pekka Virtanen – basso
Ovet klo 20
Segmentia klo 21
Memoira klo 22:15
Egres klo 23:30
Baari auki klo 01:30
K18