Siirry sisältöön
Jake and Rambling Blade

Jake and Rambling Blade + Special guests – Levyjulkkari K-18

Osta liput

Kotimainen indie/roots-yhtye Jake and Rambling Blade (JRB) julkaisee debyyttialbuminsa perjantaina 25. lokakuuta. True Love kertoo tarinaa henkilökohtaisesta toipumismatkasta sekä siitä, miten rakkaus musiikkiin löytyi uudestaan. Se kuvastaa myös koko JRB-yhtyeen syntyä. Albumin julkaisua juhlitaan keikkojen merkeissä Porvoon Taidetehtaalla lauantaina 2. marraskuuta.

Jake and Rambling Blade on perustettu vuonna 2021. Kokeneista konkareista koostuvan yhtyeen jäsenet ovat aiemmin soittaneet hyvinkin erityyppisissä kokoonpanoissa, mutta kaikkia heitä yhdistää rakkaus americanaan ja bluegrass-musiikkiin.

Multi-instrumentalisti Frankenhaeuser (laulu, kitara, banjo) on JRB:n sydän – kaikki yhtyeen materiaali on hänen kirjoittamaa ja säveltämää. Kokoonpanossa soittavat Frankenhaeuserin lisäksi trash metal -yhtye Final Assaultista tuttu Anders “Asa” Nyman (lap-steel ja akustinen kitara) ja Don Huonojen Jukka Puurula (kontrabasso).

Tulevalta esikoisalbumilta on julkaistu aiemmin kaksi ennakkosingleä Bluebirds (feat. Michael Daves) ja Rain on the Window (feat. Nicky Mehta), joiden myötä yhtye on keikkaillut ahkerasti Suomessa. Kotimaisten radiotaajuuksien lisäksi JRB:n musiikkia on kuultu myös muun muassa Kanadassa, Yhdysvalloissa, Belgiassa ja Hollannissa. Levyltä lohkaistaan vielä viimeisenä ennakkosinglenä Frozen River, joka ilmestyy perjantaina 11. lokakuuta.

Taidetehtaalla JRB-trion lisäksi lavalle nousee pitkä rivi Suomen roots-musiikin kovimpia taitajia jotka myös soittavat tulevalla albumilla. Tällaista juurimusiikin juhlaa ei ole aiemmin nähty Taidetehtaalla joten liity joukkoomme ja tule juhlimaan kanssamme True Love albumin syntyä!

Tapahtuman kesto n. 3h
Tehdassali, klubi-ilta. K18
Järjestäjä: Jake and Rambling Blade

Sinne ❤ Taidetehdas: Tarjous tapahtumakävijöille

Kun vierailet Porvoon Taidetehtaan konserteissa tai muissa pääsymaksullisissa tapahtumissa, saat saman päivän lipulla 20 % alennuksen laskuusi Bistro Sinnessä. Alennuksen saat lippua näyttämällä. Alennus on henkilökohtainen, ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Pöytävarausta suositellaan.

Jake and Rambling Blade

Muita vastaavia tapahtumia