Kuvataiteilija Antti H. Raatikainen

Arvot ovat maalauksen arvoisia

Nimeni on Antti Raatikainen. Työskentelen kuvataiteilijana toiminimellä Antti H. Raatikainen. Olen ollut monenlaisessa taiteellisessa toiminnassa mukana ja työhuoneeni on sijainnut monessa osoitteessa. Ennen Porvoota Joensuussa. Nyt toimintani on keskittynyt Taidetehtaalle.

Arvotaide

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka arvosi näkyvät elämässäsi?

Pysähdy miettimään sitä hetkeksi, jos ehdit. Minä en aina pysty hahmottamaan sitä. Se on yksi syy, miksi maalaan. Teen arvoja visuaaliseen muotoon ja samalla jäsennän todellisuuttani. Tarvitsen sitä. Tarvitsen sitä muistuttaakseni itseäni kuka olen ja mikä elämässäni on tärkeää.

Oletko koskaan ajatellut, miksi haluat näyttää arvosi?

Mieti tätäkin hetki ennen kuin jatkat. Minä en aina halunnut näyttää sitä, mitä olen.

Halusin näyttää ainoastaan mustavalkoisen kovan metallisen kuoren itsestäni. Minuun sattui, kun jouduin kohtaamaan pehmeitä asioita sen kuoren alla. Ritari ei ole hänen panssari vaan palava sydän sen kätköissä. Löysin rakkauden, rohkeuden ja luonnollisen halun oppia. Minä haluan näyttää arvoni, koska koen pystyväni elämään ja toimimaan tämän maailman ihmisten kanssa paremmin, kun tiedän, mitkä ovat minulle kaikista tärkeimpiä arvoja. Haluamme näyttää arvomme, koska ne edustavat meitä.

Arvot kertovat meistä sen, minkä takana seisomme. Olimmepa sitten yksityishenkilö tai yritys.

John Deere Forestry luotti minun ammattitaitooni toteuttaa kuuden maalauksen sarja heidän uuteen toimisto- ja edustusrakennukseen Joensuussa. Siinä projektissa suunnittelemani ja toteuttamani maalaukset perustuivat heidän yrityksen arvoihin. Arvot näkyvät heidän seinillään joka päivä. Ne eivät huuda henkilökunnalle kirjoitettuna tekstinä, vaan antavat vapauden jokaiselle katsoa ja ajatella.

Arvot ovat maalauksen arvoisia.

Teen arvotaiteen lisäksi myös live-maalaus- ja työpajakeikkoja. Soittele tai tule käymään Taidetehtaalla. Sovitaan tapaaminen ja laitetaan arvot tärkeysjärjestykseen. Tutustu töihin.

Ota yhteyttä: puh. 044 5761 760, kuvataiteilija@anttiraatikainen.com