Soiva Taidehalli: Runeberg! Runosta musiikiksi

Ma 5.2.2018 19:00Taidehalli

10/5 €

Taidehalli puh.040 730 9273

Runebergin päivän kunniaksi pääsemme käsiksi kansallisrunoilijamme kuvitteelliseen sielunmaisemaan klassisen ja jazzmusiikin keinoin: Kaksi eri musiikkityyliä, kaksi vastakkaista voimaa, maskuliinisuus ja feminiinisyys sekä Runebergin runot sanoista musiikiksi. Konsertissa kuullaan lisäksi kantaesityksenä Jukka Linkolan Kaksi laulua Jorma Eton runoihin.

Pekka Haahti, laulu
Seppo Tarhio, piano
Sofia Finnilä, laulu
Eliina Mäkiranta, piano  

Pekka Haahti toimii sellonsoiton opettajana Porvoon seudun musiikkiopistossa ja sen lisäksi mielellään freelancer-sellistinä ja laulajana. Sellistinä hän on soittanut sooloiltoja, avustanut orkestereissa ja soittanut paljon kamarimusiikkia. Laulun saralla hän on pitänyt omia lauluiltoja, laulanut oratoriosolistina sekä esiintynyt lukuisissa näyttämörooleissa.

Sofia Finnilä on laulaja ja laulunopettaja. Finnilä voitti Lady Summertime -jazzlaulukilpailun vuonna 1999 ja on julkaissut yhden sooloalbumin, "Everything I Love". Hänet tunnetaan myös teatterimusiikkiurastaan niin säveltäjänä kuin orkesterinjohtajana.

Liput: aikuiset 10 €, lapset 5 €, perhelippu 20 €

Liput ovelta tai ennakkoon musiikkiopiston kanslia puh. 019 520 2549  ja Taidehalli puh. 040 730 9273.

Järj. Porvoonseudun musiikkiopisto-Borgånejdens musikinstitut
yhteistyössä: Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut

Kaikki tapahtumat