Taidetehdas ennen vanhaan
Porvoon sijainnilla, tapahtumilla ja merkkihenkilöillä on ollut keskeinen osa Suomen historiassa. Porvoon teollisuus pajoineen ja tehtaineen keskittyi 1800- ja 1900-luvuilla kaupungin länsirannalle. Meri, joki, Kuninkaantie sekä vanha rautatie yhdistivät teollisuusalueen liikenteellisesti keskeiselle paikalle.
Hullu-Jussi kaivinkoneita, Volvo-traktoreita, vaneria, kehyslistoja, konepajatuotteita, höyrypannuja, kattiloita, koneita, hevosenkenkiä ja kettinkiä. Esimerkiksi tällaisia tuotteita valmistui 1920-1960 lukujen välissä vaiheittain kohonneessa tiilisessä 7500 neliön tehdasrakennuksessa, jossa ovat toimineet muun muassa Oy Alba Ab, Aug. Eklöf Ab, Oy Haikka Ab, Oy Fiskars Ab ja Oy Partek Ab sekä Oy Loglift Ab.
Porvoon kaupunki osti tehdaskiinteistön 1986 ja siitä lähtien tilat ovat olleet kulttuurikäytössä. Tuolloin pidettiin myös ensimmäinen Avantin Suvisoitto musiikkijuhla Porvoossa. Konserttisalina toimineessa tehdashallissa on kapellimestari Paavo Berglundin mukaan Suomen paras akustiikka.
Tehdas on vaikuttanut vuosikymmenten ajan Porvoon teolliseen elämään, kaupungin hyvinvoinnin kasvuun sekä nykyisin myös kultturin ja taiteen edistämiseen.